Tampereen kaupunkiseudun maanvastaanotto- ja kierrätysalueet –selvitysaineisto 2015
Aineisto kattaa Pirkanmaan POSKI-hankkeen (2012-2015) yhteydessä tuotetun maanvastaanotto- ja kierrätysalueita koskevan paikkatietoaineiston. Uusien maanvastaanotto- ja kierrätysalueiden tarve Tampereen kaupunkiseudulla nousi esille POSKI-hankkeessa laaditun Luonnonkiviainesten ja niitä korvaavien uusiomateriaalien käyttö Pirkanmaalla -selvityksen yhteydessä.
Selvityksessä arvioitiin kahdentoista alueen soveltumista maanvastaanotto- ja kierrätystoimintaan ympäristövaikutusten sekä teknis-taloudellisesta näkökulmasta. Toimintaan soveltuvia alueita kartoitettiin Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Tampereen ja Ylöjärven alueilta yhteistyössä kuntien teknisen toimen kanssa. Lisäksi vuonna 2016 valmistuneessa lisäselvityksessä kartoitettiin neljän uuden alueen soveltumista tähän toimintaan Lempäälän, Sastamalan ja Tampereen alueilla. Selvitysalueista laadittiin kohdekortit, joihin kirjattiin alueiden perustiedot ja vaikutusten arvioinnit. Alueille mahdollisesti sijoitettavista massamääristä esitettiin karkeat arviot, joiden perusteella arvioitiin lähinnä alueen riittävyyttä. Selvitysalueilla tehtiin luonto- ja maisemakartoitukset.
Maanvastaanotto- ja kierrätystoimintaan soveltuvia alueita tarkasteltiin työpajassa. Pohjatietona käytettiin 90-luvun lopulla tehdyn POSKI-hankkeen tutkimustuloksia, GTK:n tietokannasta löytyneitä muita tutkimustuloksia sekä POSKI-hankkeessa vuonna 2013 tehtyjen kalliotutkimusten tuloksia.
Selvityksen perusteella Pirkanmaan maakuntakaavaan 2040 varattiin alueita maanvastaanotto- ja kierrätystoimintaan. Alueiden toteutuminen seudullisina maanvastaanotto- ja kierrätysalueina riippuu maanomistajista ja alan toimijoista.
Aineiston tuottamisesta ovat vastanneet Pirkanmaan liitto ja Geologian tutkimuskeskus. Pirkanmaan liitto sai POSKI-hankkeeseen rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR). Paikkatietoaineisto ja siihen liittyvät luokitukset on tuotettu maakuntakaavan laadinnan näkökulmasta ja siihen liittyvällä tarkkuudella.
Paikkatietoaineiston ominaisuustietotaulun sarakkeet
Alkup_nro: Alueelle työn alussa annettu alkuperäinen numero.
Nimi: Inventoitujen alueiden nimet
Kunta: Alueen sijaintikunta aineiston laadintahetkellä (POSKI-hankkeen 2012-2015 aikana)
Luokittelu: Selvitysalueiden soveltuvuus maanvastaanotto- ja kierrätystoimintaan asteikolla 1-4
Lk selite: Soveltuvuusluokituksen selite 1=soveltuu hyvin, 2=soveltuu melko hyvin, 3=soveltuu huonosti, 4=ei arvioitu
Lisätieto: Aluetta koskevat huomiot. Sarakkeessa on myös tiedot alueista, jotka selvitettiin myöhemmässä lisäselvityksessä vuonna 2016.
Luontotiet: Maastossa tehtyjen luonto- ja maisemakartoitusten tuloksia ja kommentteja.
Mkk2040mer: Pirkanmaan maakuntakaavassa 2040 alueelle osoitettu kaavamerkintä. EJm= Maanvastaanotto- ja kierrätysalue. tkm= Teknisen huollon kehittämisen kohdealue, maanvastaanotto ja kierrätys, EOk=Kiviaineshuollon kannalta tärkeä alue
Simple
- Date (Publication)
- 2015-08-31
-
Paikkatietohakemiston asiasanasto
-
-
Maakunnat
-
Ei-Inspire
-
Maakuntakaavoitus
-
Maarakentaminen
-
Maa-ainesvarat
-
Jätteiden sijoituspaikat (kaatopaikat)
-
Luonnonvarat
-
- Use limitation
-
Kopiointi-, jakelu- ja esittämisoikeus. Tiedontuottajan nimi mainittava. Tuotteen kopiointi, jakelu ja esittäminen on sallittu sellaisenaan, ei muokattuna. CC BY 4.0, Pirkanmaan liitto
- Access constraints
- Other restrictions
- Other constraints
-
Aineistoa käytettäessä on lähteenä mainittava Pirkanmaan liitto ja Pirkanmaan POSKI-hanke (2012-2015)
- Classification
- Unclassified
- Denominator
- 20000
- Metadata language
-
fin
- Topic category
-
- Planning cadastre
- Reference system identifier
- ETRS89 / TM35FIN(E,N) (EPSG:3067)::EPSG
- OnLine resource
- WMS-rajapintapalvelun URL-osoite
- OnLine resource
- Maanvastaanotto- ja kierrätysalueselvitys Tampereen ja sen kehyskuntien alueella 2015 (pdf) ( WWW:LINK-1.0-http--link )
- Hierarchy level
- Dataset
Conformance result
- Date (Publication)
- 2010-01-07
- Explanation
-
--- Selitys onko aineisto tietotuotemäärittelyn mukainen ---- --- Klikkaa sääntöjenmukaisuusaste, jos on määrittelyn mukainen ---
- Pass
- No
- Statement
-
--- Tietoa aineiston prosessointihistoriasta ja laadusta ---
- File identifier
- 2e1a7506-0726-44f4-80d4-d656838543c5 XML
- Metadata language
-
fin
- Hierarchy level
- Dataset
- Hierarchy level name
-
Aineisto
- Date stamp
- 2018-04-17T09:50:54