Uudenmaan 3. vaihemaakuntakaava
Ympäristöministeriö vahvisti 14.12.2012 Uudenmaan 3. vaihemaakuntakaavan, jonka maakuntavaltuusto oli hyväksynyt joulukuussa 2011. Ministeriö hylkäsi molemmat valtuuston päätöksestä tehdyt valitukset ja määräsi kaavan tuleman voimaan heti, jo ennen kuin se on saanut lainvoiman. Kaava sai korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä lainvoiman huhtikuussa 2014.
Kaavassa esitetään kohdemerkinnällä sijaintipaikka uudelle jätevedenpuhdistamolle Espoon Blominmäessä ja ohjeellinen siirtoviemärin linjaus uudelta puhdistamolta nykyiselle Suomenojan puhdistamolle. Samalla voimassa olevista maakuntakaavoista kumotaan Suomenojan puhdistamoa ja puhdistamon vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja koskevia merkintöjä.
Espoon kaupunki on päättänyt uuden jätevedenpuhdistamon rakentamisesta, sillä Suomenojan puhdistamon käsittelykapasiteetti on käymässä riittämättömäksi asukasmäärien ja ravinnekuormituksen kasvaessa.
Puhdistamon ja tarvittavien siirtoviemäreiden suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä HSY.
Vuonna 2020 valmistuvaksi arvioidussa Blominmäen jätevedenpuhdistamossa käsitellään Espoon ja Kauniaisten jätevesien lisäksi Kirkkonummen, Siuntion, Länsi-Vantaan ja mahdollisesti Vihdin jätevedet
Simple
- Date (Publication)
- 2012-12-14
- Identifier
- FI / 1000650
-
Paikkatietohakemiston asiasanasto
-
-
Aluesuunnittelu / kiinteistöjärjestelmä
-
Maakuntakaavoitus
-
avoindata.fi
-
Ei-Inspire
-
-
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
-
-
Maankäyttö
-
Aluesuunnittelun, rajoitusten ja sääntelyn piiriin kuuluvat alueet ja raportointiyksiköt
-
-
Alueellinen laajuus
-
-
Alueellinen
-
- Use limitation
-
Lähde merkitävä käytettäessä.
- Access constraints
- Other restrictions
- Other constraints
-
Ei muita rajoitteita.
- Classification
- Unclassified
- Denominator
- 100000
- Metadata language
-
fin
- Topic category
-
- Planning cadastre
- Begin date
- 2012-12-14T00:00:00
- End date
- 2012-12-14T00:00:00
- Reference system identifier
- http://www.opengis.net/def/crs/EPSG/0/3067
- Distribution format
-
-
ESRI fgb
(
10.2
)
-
ESRI fgb
(
10.2
)
- OnLine resource
- Uudenmaan liiton kotisivut ( WWW:LINK-1.0-http--link )
- OnLine resource
- Uudenmaan liiton karttapalvelu ( WWW:LINK-1.0-http--link )
- Hierarchy level
- Series
Conformance result
- Date (Publication)
- 2010-12-08
- Explanation
-
--- Selitys onko aineisto INSPIRE-tietotuotemäärittelyn mukainen ---- --- Klikkaa sääntöjenmukaisuusaste, jos on määrittelyn mukainen ---
- Pass
- No
- Statement
-
Maakuntakaava perustuu erilaisiin maakunnan alueella tehtyihin selvityksiin sekä alueella toimivien eri tahojen paikkatietoaineistoihin. Lisäksi lähtöaineistoina on käytetty mm. Maanmittauslaitoksen Maastotietokantaa ja SYKE:n aineistoja. Lisätietoja kaavan teosta löytyy Uudenmaan liiton kotisivuilta ( http://www.uudenmaanliitto.fi/suunnittelu_ja_rahoitus/maakuntakaava/3._vaihemaakuntakaava_blominmaen_jatevedenpuhdistamo)
- File identifier
- 380fe7bf-0a3c-4886-9ae3-508f71ac806a XML
- Metadata language
-
fin
- Hierarchy level
- Dataset
- Hierarchy level name
-
Aineisto
- Date stamp
- 2019-12-05T10:05:09