Geographic names
Nimistön GML-tiedostotuotteet koostuvat paikannimituotteista ja karttanimituotteista.
Paikannimituotteet sisältävät tiedot noin 800 000 nimetystä paikasta ja niiden erikielisistä nimistä. Paikan tietoja ovat muun muassa paikan tyyppi, tasosijainti ja korkeus merenpinnasta, ja nimen tietoja ovat muun muassa sen Kotimaisten kielten keskuksessa tarkistettu kirjoituasu sekä kieli (suomi, ruotsi, pohjoissaame, inarinsaame tai koltansaame). Paikannimituotteissa jokainen paikka ja sen nimi tai nimet ovat vain kertaalleen.
Karttanimituotteet sisältävät Maanmittauslaitoksen yhdeksään vakiokarttatuotteeseen valitut paikannimet ja niiden kartografisen esittämisen tiedot. Tietoja ovat nimen sijoittelutiedot, kuten karttatekstin vasemman alanurkan koordinaatit, tekstin suuntaus ja taivutus, sekä typografiset tiedot, kuten tekstin kirjasinlaji, -koko ja -väri. Paikan, esimerkiksi joen, nimi voi esiintyä karttanimenä useampaan kertaan samassa karttatuotteessa.
Nimistön tiedostotuotteet ovat GML-tiedostoja, joiden sisältö vastaa Nimistön kyselypalvelun (WFS) rajapintatuotteita. Yhdessä tiedostossa on aina koko maan aineisto. Paikannimituotteita on kaksi (Paikat ja Paikannimet) ja karttanimituotteita yhdeksän, yksi kutakin karttatuotetta (karttamittakaavaa) kohti.
Nimistötuotteet ovat ladattavissa Maanmittauslaitoksen Avoimien aineistojen tiedostopalvelusta https://tiedostopalvelu.maanmittauslaitos.fi/tp/kartta/.

Namnbeståndets GML-filer består av ortnamns- och kartnamnsprodukter.
Ortnamnsprodukterna innehåller uppgifter om cirka 800 000 namngivna platser och deras namn på olika språk. Uppgifter om plats är bland andra platstyp, planläge och höjd över havet, och uppgifter om namn är bland annat dess stavning som granskats av Institutet för de inhemska språken samt språk (finska, svenska, nordsamiska, enaresamiska eller skoltsamiska). I ortnamnsprodukterna förekommer respektive plats och dess namn (ett eller flera) bara en gång.
Kartnamnsprodukterna innehåller de ortnamn som valts med i Lantmäteriverkets nio standardkartprodukter och uppgifter om deras kartografiska presentation. Uppgifterna omfattar namnets läge på kartan, exempelvis koordinaterna för karttextens vänstra nedre hörn, textens riktning och böjning samt typografiska uppgifter, exempelvis textens typsnitt, storlek och färg. Namnet på en plats, exempelvis en å, kan förekomma som kartnamn flera gånger i samma kartprodukt.
Filerna i Namnbeståndet är GML-filer, vars innehåll motsvarar gränssnittsprodukterna i Söktjänsten för namnbestånd (WFS). I en fil finns alltid materialet över hela landet. Det finns två ortnamnsprodukter (Orter och Ortnamn) och nio kartnamnsprodukter, en för varje kartprodukt (kartskala).
Namnbeståndsprodukterna kan laddas ned via Lantmäteriverkets filtjänst för avgiftsfria data https://tiedostopalvelu.maanmittauslaitos.fi/tp/kartta/?lang=sv
The GML file products containing geographic names comprise of place name products and map name products.
The place name products include data about approximately 800,000 named places and their names in different languages. Data about place are among others place type, plane location and height above sea level, and data about names are among others the spelling that has been checked by the Institute for the Languages of Finland and language (Finnish, Swedish, Northern Sami, Inari Sami or Skolt Sami. In the place name products, every place and its name or names appear only once.
The map name products contain the place names that have been selected for the National Land Survey's nine standard map products and information about the cartographical presentation of them. The information includes the location of the name on the map, for instance the coordinates of the left lower corner of the map text, the direction and bending of the text as well as typographical information, such as font type, size and colour. The name of a particular place, such as a river, can appear several times in the same map product.
The file products containing geographic names are GML files whose contents are equivalent to the interface products in the Geographic names search service (WFS). One file always contains the data about the entire country. There are two place name products (Places and Place names), nine map name products, one for each map product (map scale).
The geographic names products are available for downloading on the National Land Survey's File service of open data https://tiedostopalvelu.maanmittauslaitos.fi/tp/kartta/?lang=en
Simple
- Date (Creation)
- 2000-01-01
- Unique resource identifier
- http://paikkatiedot.fi/so/1000016
- Purpose
-
Tarkistetut ja ajantasaiset nimistötiedot palvelevat esimerkiksi viranomaisten ja median täsmällistä viestintää, geokoodausta, paikkatietojärjestelmiä, karttatuotantoa, karttasovelluksia ja niiden paikkahakuja, paikannimien kansallista ja kansainvälistä standardointia, nimistönsuunnittelua, eri alojen tutkimusta sekä kaikkia, jotka tarvitsevat tietoa siitä, mikä on oikea tai suositeltu tapa kirjoittaa tietyn paikan nimi.

Kontrollerade och uppdaterade namnbeståndsuppgifter betjänar exempelvis den exakta kommunikationen mellan myndigheter och media, geokodning, geodatasystem, kartproduktion, söktjänster för ortnamn i kartappar, nationell och internationell standardisering av ortnamn, namnbeståndsplanering, forskning inom olika branscher samt alla som behöver information om vilket som är det rätta eller rekommenderade sättet att skriva namnet på en viss ort.
Checked and up-to-date geographic names information serve for instance the accurate communication between authorities and media, geocoding, spatial data systems, map production, map applications and their location searches, national and international standardisation of place names, geographical names planning, research in various fields and all those who need information about what is the correct or recommended way to spell the name of a particular place.
- Maintenance and update frequency
- Annually
- Maintenance note
-
Nimistön kyselypalvelun (WFS) aineisto päivittyy viikon välein. Avoimien aineistojen tiedostopalvelun Nimistön GML-tiedostotuotteet päivitetään kolme kertaa vuodessa: tammi-, touko- ja syyskuussa.
Nimistön kyselypalvelun (WFS) aineisto päivittyy viikon välein. Avoimien aineistojen tiedostopalvelun Nimistön GML-tiedostotuotteet päivitetään kolme kertaa vuodessa: tammi-, touko- ja syyskuussa.
Söktjänsten för namnbestånd (WFS) uppdateras med en veckas mellanrum. Namnbeståndets GML-filer i Filtjänsten för avgiftsfria data uppdateras tre gånger om året.
The dataset in the Geographic names search service (WFS) is updated once a week. The GML file products containing geographic names in the File service of open data is updated three times a year.
-
Paikkatietohakemiston asiasanasto
Paikkatietohakemiston asiasanasto
-
-
Rajat ja alueet
Rajat ja alueet
-
Ympäristö
Ympäristö
-
avoindata.fi
avoindata.fi
avoindata.fi
avoindata.fi
-
Maasto ja maanpeite
Maasto ja maanpeite
-
Sijainti
Sijainti
-
Sisävedet ja meret
Sisävedet ja meret
-
Maastokartta
Maastokartta
-
-
GEMET Inspire Themes
GEMET Inspire Themes
GEMET Inspire Themes
-
-
Paikannimet
Paikannimet
Geographical names
-
-
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
-
-
Paikannimet
Paikannimet
Geografiska namn
Geographical names
-
- Access constraints
- Other restrictions
- Other constraints
- no limitations to public access
- Use constraints
- Other restrictions
- Other constraints
- Attribution 4.0 International (CC BY 4.0)
- Spatial representation type
- Vector
- Metadata language
- Finnish
- Metadata language
- swe
- Metadata language
- sme
- Metadata language
- smn
- Metadata language
- sms
- Topic category
-
- Location
- Imagery base maps earth cover
- Reference system identifier
- EPSG / ETRS89 / TM35FIN(E,N) (EPSG:3067) / 8.6
- Topology level
- Geometry only
- Geometric object type
- Point
- Distribution format
-
-
XML/GML file in zip format
(
3.1.1
)
-
XML/GML file in zip format
(
3.1.1
)
- OnLine resource
- File service of open data
- OnLine resource
- Nimistön kyselypalvelu (WFS)
- Hierarchy level
- Dataset
Conformance result
- Date (Publication)
- 2010-12-08
- Explanation
-
Sääntöjenmukaisuutta ei ole vielä arvioitu.
Sääntöjenmukaisuutta ei ole vielä arvioitu.
Överensstämmelse har ännu inte värderats.
The conformity has not been assessed.
- Pass
- No
- Statement
-
Nimistötuotteet perustuvat Maanmittauslaitoksen paikannimirekisteriin ja sen Kotimaisten kielten keskuksessa tarkistettuun aineistoon.
Nimistötuotteet perustuvat Maanmittauslaitoksen paikannimirekisteriin ja sen Kotimaisten kielten keskuksessa tarkistettuun aineistoon.
Namnbeståndsprodukterna baserar sig på Lantmäteriverkets ortnamnsregister. Materialet i registret har granskats av Institutet för de inhemska språken.
The geographic names products are based on the National Land Survey's Place Name Register and the data checked by the Institute for the Languages of Finland.
- Included with dataset
- No
- Date (Revision)
- 2011-02-21
- Other citation details
-
Nimistön GML-tiedostojen tietosisältö vastaa Nimistön kyselypalve-lun (WFS) kolmen rajapintatuotteen, Paikat, Paikannimet ja Kartta-nimet tietosisältöä ja XML-skeemaa. Jokaisen tuotteen mukana toi-mitetaan tuotteen skeema ja tuotteessa käytettyjen koodien selitteet omina XML-tiedostoinaan.
GML-tiedostotuotteiden asiakas- ja tekninen dokumentaatio on sama kuin Nimistön kyselypalvelun (WFS) vastaava, katso http://www.maanmittauslaitos.fi/kartat-ja-paikkatieto/asiantuntevalle-kayttajalle/kartta-ja-paikkatietojen-rajapintapalvelut-3.
Nimistön GML-tiedostotuotteet:
Paikat (n. 800 000 paikkaa ja nimeä)
Paikannimirekisterin kaikki paikat ja nimet. Tietosisisältö vastaa tuo-tetta Paikannimet, mutta tietorakenne on erilainen.
Paikannimet (n. 800 000 paikkaa ja nimeä)
Paikannimirekisterin kaikki paikat ja nimet. Tietosisisältö vastaa tuo-tetta Paikat, mutta tietorakenne on erilainen.
Karttanimet 1:25 000 (n. 800 000 nimeä)
Peruskartan nimistö. Saatavissa myös Maastotietokannan GML-nimistöelementtinä, katso Maastotietokannan osaelementit:
Karttanimet 1:50 000 (n. 360 000 nimeä)
Maastokartan 1:50 000 nimistö.
Karttanimet 1:100 000 (n. 170 000 nimeä)
Maastokartan 1:100 000 nimistö. Saatavissa myös osana Maasto-kartta 1:100 000 -tuotetta, katso
http://www.maanmittauslaitos.fi/digituotteet
Karttanimet 1:250 000 (n. 45 000 nimeä)
Maastokartan 1:250 000 nimistö. Saatavissa myös osana Maasto-kartta 1:250 000 -tuotetta, katso
http://www.maanmittauslaitos.fi/digituotteet
Karttanimet 1:500 000 (n. 10 500 nimeä)
Maastokartan 1:500 000 nimistö.
Karttanimet 1:1 milj. (n. 2 600 nimeä)
Yleiskartan 1:1 milj. nimistö. Saatavissa myös osana Yleiskartta 1:1 milj. -tuotetta, katso
http://www.maanmittauslaitos.fi/digituotteet
Karttanimet 1:2 milj. (n. 700 nimeä)
Yleiskartan 1:2 milj. nimistö.
Karttanimet 1:4,5 milj. (n. 250 nimeä)
Yleiskartan 1:4,5 milj. nimistö. Saatavissa myös osana Yleiskartta 1:4,5 milj. -tuotetta, katso
http://www.maanmittauslaitos.fi/digituotteet
Karttanimet 1:8 milj. (n. 30 nimeä)
Yleiskartan 1:8 milj. nimistö.

Informationsinnehållet i Namnbeståndets GML-filer motsvarar informationsinnehållet och XML-schemat i tre gränssnittsprodukter i Söktjänsten för namnbestånd (WFS): Platser, Ortnamn och Kartnamn. Med varje produkt levereras produktens schema och definitionerna av koderna som använts i produkten som egna XML-filer.
GML-filernas kunddokumentation och tekniska dokumentation är den samma som den motsvarande för Söktjänsten för namnbestånd (WFS), se http://www.maanmittauslaitos.fi/kartat-ja-paikkatieto/asiantuntevalle-kayttajalle/kartta-ja-paikkatietojen-rajapintapalvelut-3.
Namnbeståndets GML-filer:
Platser (ca 800 000 platser och namn)
Alla platser och namn i Ortnamnsregistret. Informationsinnehållet motsvarar produkten Ortnamn, men informationsstrukturen är annorlunda.
Ortnamn (ca 800 000 platser och namn)
Alla platser och namn i Ortnamnsregistret. Informationsinnehållet motsvarar produkten Platser, men informationsstrukturen är annorlunda.
Kartnamn 1:25 000 (ca 800 000 namn)
Namnbeståndet i Grundkartan. Finns tillgänglig även som GML-namnbeståndselement i Terrängdatabasen, se Terrängdatabasens delelement:
Kartnamn 1:50 000 (ca 360 000 namn)
Namnbeståndet i Terrängkarta 1:50 000.
Kartnamn 1:100 000 (ca 170 000 namn)
Namnbeståndet i Terrängkarta 1:100 000. Tillgänglig även som en del av produkten Terrängkarta 1:100 000, se
http://www.maanmittauslaitos.fi/sv/kartor-och-geodata/expertanvandare/produktbeskrivningar
Kartnamn 1:250 000 (ca 45 000 namn)
Namnbeståndet i Terrängkarta 1:250 000. Tillgänglig även som en del av produkten Terrängkarta 1:250 000, se
http://www.maanmittauslaitos.fi/sv/kartor-och-geodata/expertanvandare/produktbeskrivningar
Kartnamn 1:500 000 (ca 10 500 namn)
Namnbeståndet i Terrängkarta 1:500 000.
Kartnamn 1:1 000 000 (ca 2 600 namn)
Namnbeståndet i Generalkarta 1:1 000 000. Tillgänglig även som en del av produkten Generalkarta 1:1 000 000, se
http://www.maanmittauslaitos.fi/sv/kartor-och-geodata/expertanvandare/produktbeskrivningar
Kartnamn 1:2 000 000 (ca 700 namn)
Namnbeståndet i Generalkarta 1:2 000 000.
Kartnamn 1:4 500 000 (ca 250 namn)
Namnbeståndet i Generalkarta 1:1 000 000. Tillgänglig även som en del av produkten Generalkarta 1:4 500 000, se
http://www.maanmittauslaitos.fi/sv/kartor-och-geodata/expertanvandare/produktbeskrivningar
Kartnamn 1:8 000 000 (ca 30 namn)
Namnbeståndet i Generalkarta 1:8 000 000.
The data content of the GML files containing geographic names is equivalent to the data content and XML schema of the three interface products in the Geographic names search service (WFS): Places, Place names and Map names. Each product is delivered with the product's schema and definitions of the codes used in the product as separate XML files.
The customer and technical documentation of the GML file products is equivalent to the corresponding documentation of the geographic names search service (WFS), see http://www.maanmittauslaitos.fi/kartat-ja-paikkatieto/asiantuntevalle-kayttajalle/kartta-ja-paikkatietojen-rajapintapalvelut-3.
GML file products containing geographic names:
Places (approx. 800,000 places and names)
All places and place names in the Place Name Register. The data content corresponds to the product Place names, but the data structure is different.
Place names (approx. 800,000 places and names)
All places and place names in the Place Name Register. The data content corresponds to the product Places, but the data structure is different.
Map names 1:25,000 (approx. 800,000 names)
The geographic names in Basic map. Also available as a GML geographic names element of the Topographic database, see sub-elements of Topographic database:
Map names 1:50,000 (approx. 360,000 names)
The geographic names in Topographic map 1:50,000.
Map names 1:100,000 (approx. 170,000 names)
The geographic names in Topographic map 1:100,000. Also available as a part of the product Topographic map 1:100,000, see
http://www.maanmittauslaitos.fi/en/maps-and-spatial-data/expert-users/product-descriptions
Map names 1:250,000 (approx. 45,000 names)
The geographic names in Topographic map 1:250,000. Also available as a part of the product Topographic map 1:250,000, see
http://www.maanmittauslaitos.fi/en/maps-and-spatial-data/expert-users/product-descriptions
Map names 1:500,000 (approx. 10,500 names)
The geographic names in Topographic map 1:500,000.
Map names 1:1,000,000 (approx. 2,600 names)
The geographic names in General map 1:1,000,000. Also available as a part of the product General map 1:1,000,000, see
http://www.maanmittauslaitos.fi/en/maps-and-spatial-data/expert-users/product-descriptions
Map names 1:2,000,000 (approx. 700 names)
The geographic names in General map 1:2,000,000.
Map names 1:4,500,000 (approx. 250 names)
The geographic names in General map 1:4,500,000. Also available as a part of the product General map 1:4,500,000, see
http://www.maanmittauslaitos.fi/en/maps-and-spatial-data/expert-users/product-descriptions
Map names 1:8,000,000 (approx. 30 names)
The geographic names in General map 1:8,000,000.
- File identifier
- 40917b7b-df60-4289-b628-3326000f3790 XML
- Metadata language
- Finnish
- Hierarchy level
- Dataset
- Hierarchy level name
-
Aineisto
- Date stamp
- 2020-08-05T09:04:09