Vesienhoitoalueiden seurantapaikat, pintavesi
Vesienhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) 9 §:n mukaan vesienhoitoalueella pintavesien seuranta on järjestettävä niin, että niiden tilasta saadaan yhtenäinen ja monipuolinen kokonaiskuva. Pintavesien ekologinen ja kemiallinen tila luokitellaan seurannasta kerääntyvän aineiston perusteella.
Aineisto sisältää ne EUlle vuonna 2016 raportoidut jokien, järvien ja rannikkovesien (vesimuodostumien) seurantapaikat. Seurantapaikat kattavat koko Suomen. Seuranta-aineistoa on kertynyt pintavesistä jo 1960-luvulta alkaen ja olemassa olevat havaintopaikat linkitettiin seurantapaikkoihin.
Vedenlaatu-, pohjaeläin-, vesikasvi- ja kalaston näytteet otetaan kussakin vesimuodostumassa havaintopaikoilta, jotka on linkitetty vesimuodostuman seurantapaikkaan. Seurantapaikan koordinaatit määrätään vesimuodostuman laskennallisen keskipisteen mukaan tai merkitään samoiksi kuin järvisyvänteen tai rannikkoalueen vedenlaadun pitkäaikainen havaintopaikka. Joessa alueen koordinaatiksi valitaan joen tarkasteluyksikön merkittävin vedenlaadun havaintopaikka.
Aineisto sisältää seurantapaikan nimen lisäksi tiedot vesienhoitoalueesta ja vesimuodostumasta (nimi ja tunnus) sekä vesistöaluetunnuksen ja seurantapaikan ylläpitäjäorganisaation (ELY-keskus).
Vesimuodostumat on rajattu ja tyypitelty (kts. ohjeet http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=22063&lan=fi). Seurantapaikalla on sama tyyppi kuin vesimuodostumalla. Seurantapaikat kuuluvat joko perusseurantaan tai toiminnalliseen seurantaan tai molempiin. Riittävän monessa pintavesimuodostumassa on tehtävä perusseurantaa, jotta voidaan arvioida vesienhoitoalueen kaikkien valuma-alueiden ja osavaluma-alueiden pintavesien tila kokonaisuudessaan. Toiminnallista seurantaa on tehtävä kaikissa niissä vesimuodostumissa, joiden osalta on joko vaikutusarvioinnin tai perusseurannan mukaan mahdollista, että ympäristötavoitteet jäävät saavuttamatta, tai joihin päästetään prioriteettilistan aineita (haitallisia aineita, jotka on direktiivissä määrätty).
Tarkemmat tiedot seurantapaikkojen vedenlaadusta on löydettävissä ympäristöhallinnon Pintavesien tilan tietojärjestelmästä.
Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0). Aineistosta on tehty INSPIRE-tietotuote.
Simple
- Date (Revision)
- 2017-05-09
- Identifier
- FI / 1002021
- Theme
-
-
pintavesi
-
- Theme
-
-
vesien tilan seuranta
-
- Theme
-
-
ympäristön seuranta
-
-
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
-
-
Ympäristön tilan seurantalaitteet
-
-
Alueellinen laajuus
-
-
Kansallinen
-
- Use limitation
-
Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen http://www.syke.fi/fi-FI/Avoin_tieto/Kayttolupa_ja_vastuut
- Access constraints
- License
- Classification
- Unclassified
- Denominator
- 20000
- Metadata language
-
fin
- Topic category
-
- Inland waters
- Reference system identifier
- EPSG / ETRS89 / TM35FIN(E,N) (EPSG:3067) / 8.6
- OnLine resource
- http://www.syke.fi/avointieto
- OnLine resource
- SYKEn INSPIRE-tietotuotteiden (GML) tiedostolatauspalvelu (Atom) ( WWW:LINK-1.0-http--link )
- Hierarchy level
- Dataset
Conformance result
- Date (Publication)
- 2010-12-08
- Explanation
-
Ei arvioitu
- Pass
- No
- Statement
-
Aineisto sisältää ne jokien, järvien ja rannikkovesien (vesimuodostumien) seurantapaikat, jotka on raportoitu EU:lle vuonna 2016. Seurantapaikat kattavat koko Suomen. Seuranta-aineistoa on kertynyt pintavesistä jo 1960-luvulta alkaen ja olemassa olevat havaintopaikat linkitettiin perustettuihin seurantapaikkoihin.
- File identifier
- 4956240e-7c66-49e8-a63c-48920a20b726 XML
- Metadata language
-
fin
- Hierarchy level
- Dataset
- Hierarchy level name
-
Aineisto
- Date stamp
- 2020-05-15T09:34:01