Tampereen maankäytön yleissuunnitelmat ja niiden arvioitu kaavavaranto
TIIVISTELMÄ:
Aineisto sisältää sellaiset Tampereen kaupungin maankäyttöä koskevat yleissuunnitelmat, joiden arvioidaan sisältävän varantoa ja joita ei ole laadittu asemakaavan viitesuunnitelmiksi tai asemakaavaluonnokseksi.
Kohteet viedään tietokantaan kun 1) kohde sisällytetään yhdyskuntasuunnitteluryhmän työohjelmaan tai 2) kun yhdyskuntasuunnitteluryhmän työohjelmaan kuulumattoman yleissuunnitelmakohteen hanke-esite julkaistaan.
Aineiston attribuutit kuvaavat suunnittelutyön vaiheesta riippuen yleissuunnitelma-kohteen arvioitua rakentamisen varantoa tai hyväksytyn yleissuunnitelman mukaista varantoa sekä varannon poistumista. Lisäksi tietokanta sisältää arvioita yleissuunnitelma-alueen kerrosalan muutoksen myötä syntyvästä asuntorakentamisen kapasiteetista sekä tietoja yleissuunnitelmatyön etenemistä. Tarkempi kuvaus tietokannan attribuuteista on luettavissa alla.
Aineistoa käytettäessä on huomioitava, että eri attribuuteilla esiintyvä arvo ”0” voi merkitä joko sitä että kyseinen arvo ei ole tiedossa, tai sitä että kyseinen arvo on nolla (ei yhtään). Lisäksi on huomioitava, että ennen yleissuunnitelman hyväksymistä kerrosalaa koskevat tiedot ovat arvioita. Hyväksytyn yleissuunnitelman mukainen varanto ei merkitse luovutettavissa olevaa tai välittömästi rakennettavissa olevaa varantoa.
Tietokannan geometria on alue. Yleissuunnitelman hyväksymiseen saakka geometria on suuntaa-antava arvio.
Aineistoa ylläpidetään Oracle-ympäristössä. Aineiston päivitys ja ylläpito on jatkuvaa, tarkemmat tiedot kunkin attribuutin osalta ks alla.
Aineiston koordinaattijärjestelmä on ETRS-GK24 (EPSG:3878).
AINEISTON ATTRIBUUTIT:
SUUNNITELMAN_NIMI
Yleissuunnitelman nimi kuvaa suunnittelun kohteena olevan aluetta ollen esimerkiksi kaupunginosan nimi. Yleissuunnitelman nimi päivitetään tietokantaan kun kohde sisällytetään yhdyskuntasuunnitteluryhmän työohjelmaan, tai mikäli kyseessä ei ole yhdyskuntasuunnitteluryhmän työohjelman mukainen kohde, päivitetään tietokantaan kun yleissuunnitelman hanke-esite julkaistaan.
SUUNNITELMANUMERO
Yleissuunnitelman numero on nelinumeroinen yleissuunnitelman yksilöivä tunnus. Yleissuunnitelman numero päivitetään tietokantaan kun yleissuunnitelman hanke-esite on julkaistu.
DIAARINUMERO
Diaarinumero on yleissuunnitelman virallinen diaarinumero. Esimerkiksi diaarinumero TRE:4926/10.02.01/2014 päivitetään tietokantaan muodossa TRE+1404926 eli siten, että tietokantaan vietävän diaarinumeron numerosarja on aina seitsemän merkkiä pitkä ja alkaa vuosiluvun kahdella viimeisellä numerolla (esimerkissä 14), jonka jälkeen lisätään tarvittava määrä nollia, mikäli asian numero (esimerkissä nelinumeroinen 4926) on lyhyempi kuin viisi merkkiä. Diaarinumero päivitetään tietokantaan kun yleissuunnitelman hanke-esite on julkaistu.
TEEMA
Teema on lyhyt sanallinen kuvaus yleissuunnitelman teemasta, joka voi olla esimerkiksi ”asuminen” tai ”työpaikka-alue”. Päivitetään tietokantaan kun kohde sisällytetään yhdyskuntasuunnitteluryhmän työohjelmaan, tai mikäli kyseessä ei ole yhdyskuntasuunnitteluryhmän työohjelman mukainen kohde, päivitetään tietokantaan kun yleissuunnitelman hanke-esite julkaistaan.
K_M2_TAVOITE_ASUMINEN_EHYT2011
EHYT-selvityksen (Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen Tampereella) mukainen tavoiteltava asumisen kerrosalan muutos. Luvun yksikkö on kerrosneliö. Päivitetään tietokantaan kun kohde sisällytetään yhdyskuntasuunnitteluryhmän työohjelmaan, tai mikäli kyseessä ei ole yhdyskuntasuunnitteluryhmän työohjelman mukainen kohde, päivitetään tietokantaan kun yleissuunnitelman hanke-esite julkaistaan. Mikäli yleissuunnitelmaa laaditaan kohteeseen jolle EHYT-selvityksessä ei ole määritelty tavoiteltua asumisen kerrosalaa, merkitään sarakkeen arvoksi 0 (nolla).
K_M2_TAVOITE_MUUT_EHYT2011
EHYT-selvityksen (Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen Tampereella) mukainen tavoiteltava muun kuin asumisen käyttötarkoitusten kerrosalan muutos. Luvun yksikkö on kerrosneliö. Päivitetään tietokantaan kun kohde sisällytetään yhdyskuntasuunnitteluryhmän työohjelmaan, tai mikäli kyseessä ei ole yhdyskuntasuunnitteluryhmän työohjelman mukainen kohde, päivitetään tietokantaan kun yleissuunnitelman hanke-esite julkaistaan. Mikäli yleissuunnitelmaa laaditaan kohteeseen jolle EHYT-selvityksessä ei ole määritelty tavoiteltua muun kuin asumisen kerrosalaa, merkitään sarakkeen arvoksi 0 (nolla).
K_M2_TAVOITE_YHT_EHYT2011
EHYT-selvityksen (Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen Tampereella) mukainen tavoiteltava kerrosalan muutos yhteensä (kaikki käyttötarkoitukset mukaan lukien). Luvun yksikkö on kerrosneliö. Päivitetään tietokantaan kun kohde sisällytetään yhdyskuntasuunnitteluryhmän työohjelmaan, tai mikäli kyseessä ei ole yhdyskuntasuunnitteluryhmän työohjelman mukainen kohde, päivitetään tietokantaan kun yleissuunnitelman hanke-esite julkaistaan. Mikäli yleissuunnitelmaa laaditaan kohteeseen jolle EHYT-selvityksessä ei ole määritelty tavoiteltua kerrosalaa, merkitään sarakkeen arvoksi 0 (nolla).
AK_KEM
Luku kuvaa yleissuunnitelma-alueen asuinkerrostalojen kokonaiskerrosalan muutosta. Muutos voi tarkoittaa kerrosalan lisäystä tai vähentymistä. Luhtitalot luetaan kerrostaloiksi. Mikäli yleissuunnitelmaan arvioidaan toteutuvan tai toteutuu merkintä C, sen arvioitu asumisen kerrosala sisällytetään joko AK_KEM, AR_KEM tai AO_KEM-sarakkeiden kerrosalaan sen mukaan minkä talotyypin rakennuksia arvioidaan toteutuvan. Luvun yksikkö on kerrosneliö. Arvio kerrostalojen kokonaiskerrosalan muutoksesta (eli AK_KEM-sarake) päivitetään tietokantaan kun hanke-esite julkaistaan. Yleissuunnitelman hyväksymiseen saakka mainittu luku on arvio. Kun yleissuunnitelma on hyväksytty, sarakkeen arvo päivitetään vastaamaan hyväksytyn yleissuunnitelman mukaista kerrosalan muutosta.
AR_KEM
Luku kuvaa yleissuunitelma-alueen rivitalojen kokonaiskerrosalan muutosta. Muutos voi tarkoittaa kerrosalan lisäystä tai vähentymistä. Ketjutalot luetaan rivitaloiksi. Mikäli yleissuunnitelmaan arvioidaan toteutuvan tai toteutuu merkintä C, sen arvioitu asumisen kerrosala sisällytetään joko AK_KEM, AR_KEM tai AO_KEM-sarakkeiden kerrosalaan sen mukaan minkä talotyypin rakennuksia arvioidaan toteutuvan. Luvun yksikkö on kerrosneliö. Arvio rivitalojen kokonaiskerrosalan muutoksesta (eli AR_KEM-sarake) päivitetään tietokantaan kun hanke-esite julkaistaan. Yleissuunnitelman hyväksymiseen saakka mainittu luku on arvio. Kun yleissuunnitelma on hyväksytty, sarakkeen arvo päivitetään vastaamaan hyväksytyn yleissuunnitelman mukaista kerrosalan muutosta.
AO_KEM
Luku kuvaa yleissuunnitelma-alueen omakotitalojen kokonaiskerrosalan muutosta. Muutos voi tarkoittaa kerrosalan lisäystä tai vähentymistä. Paritalot luetaan omakotitaloiksi. Mikäli yleissuunnitelmaan arvioidaan toteutuvan tai toteutuu merkintä C, sen arvioitu asumisen kerrosala sisällytetään joko AK_KEM, AR_KEM tai AO_KEM-sarakkeiden kerrosalaan sen mukaan minkä talotyypin rakennuksia arvioidaan toteutuvan. Luvun yksikkö on kerrosneliö. Arvio omakotitalojen kokonaiskerrosalan muutoksesta (eli AO_KEM-sarake) päivitetään tietokantaan kun hanke-esite julkaistaan. Yleissuunnitelman hyväksymiseen saakka mainittu luku on arvio. Kun yleissuunnitelma on hyväksytty, sarakkeen arvo päivitetään vastaamaan hyväksytyn yleissuunnitelman mukaista kerrosalan muutosta.
ASUM_KEM_YHT
Järjestelmän laskema luku, jonka yksikkö on kerrosneliö. Luku muodostuu kun lasketaan yhteen AK_KEM, AR_KEM ja AO_KEM-sarakkeiden arvot. Luku kuvaa kohteen yleissuunnitelman yhteenlaskettua asuinrakentamiseen tarkoitetun kokonaiskerrosalan muutoksen määrää. Luku päivittyy tietokantaan kun AK_KEM, AR_KEM ja AO_KEM-sarakkeiden arvot päivitetään.
MUU_KEM
Luku kuvaa muuhun kuin asumiseen tarkoitetun kokonaiskerrosalan muutosta yleissuunnitelma-alueella . Muutos voi tarkoittaa kerrosalan lisäystä tai vähentymistä. Luvun yksikkö on kerrosneliö. Arvio muuhun kuin asumiseen tarkoitetun kokonaiskerrosalan muutoksesta (eli MUU_KEM-sarake) päivitetään tietokantaan kun hanke-esite julkaistaan. Yleissuunnitelman hyväksymiseen saakka mainittu luku on arvio. Kun yleissuunnitelma on hyväksytty, sarakkeen arvo päivitetään vastaamaan hyväksytyn yleissuunnitelman mukaista kerrosalan muutosta.
KEM_YHT
Järjestelmän laskema luku jonka yksikkö on kerrosneliö. Luku kuvaa yleissuunnitelma-alueen arvioitua kerrosalan muutosta kaikki käyttötarkoitukset mukaan lukien. Muutos voi tarkoittaa kerrosalan lisäystä tai vähentymistä. Luku päivittyy tietokantaan kun AK_KEM, AR_KEM, AO_KEM ja MUU_KEM-sarakkeiden arvot päivitetään.
YKSIT_KEM
Luku kuvaa sitä, paljonko yleissuunnitelma-alueen kerrosalan muutoksesta (kaikki käyttötarkoitukset mukaan lukien) sijoittuu yksityisten taloyhtiöiden hallinnassa oleville kiinteistöille. Sarakkeeseen päivitetään sekä yksityisten taloyhtiöiden kiinteistöiltä vähenevän että lisääntyvän kerrosalan määrä kerrosneliöinä. Päivitetään tietokantaan kun yleissuunnitelma on hyväksytty.
YLEISH_KEM
Luku kuvaa sitä, paljonko yleissuunnitelma-alueen kerrosalan muutoksesta (kaikki käyttötarkoitukset mukaan lukien) sijoittuu yleishyödyllisten yhteisöjen hallinnassa oleville kiinteistöille. Sarakkeeseen päivitetään sekä yksityisten taloyhtiöiden kiinteistöiltä vähenevän että lisääntyvän kerrosalan määrä kerrosneliöinä. Yleishyödylliset yhteisöt ovat ARA:n nimeämiä. Päivitetään tietokantaan kun yleissuunnitelma on hyväksytty.
EHDOL_AK_KEM
Luku kuvaa sitä, kuinka monta kerrosneliötä yleissuunnitelmassa asuinkerrotaloille osoitetusta kerrosalasta on riippuvaista siitä, että yleissuunnitelmatyön aloitushetkellä olemassa olevassa rakennuskannassa tehdään huomattavia muutoksia. Myös luhtitalot lasketaan kuuluvaksi asuinkerrostaloihin. Huomattaviksi muutoksiksi luetaan esimerkiksi rakennusten purkaminen ja rakennusten korotus. Lisäksi ehdolliseen kerrosalaan voidaan lukea mukaan myös sellainen kerrosala, jonka toteutus on merkittävästi sidoksissa esimerkiksi jonkin suojelukysymyksen ratkaisemiseen, maanomistukseen tms. Luvun yksikkö on kerrosneliö. Päivitetään arviona tietokantaan kun hanke-esite on julkaistu ja yleissuunnitelman hyväksymisen jälkeen yleissuunnitelman mukaisena.
EHDOL_AR_KEM
Luku kuvaa sitä, kuinka monta kerrosneliötä yleissuunnitelmassa rivitaloille osoitetusta kerrosalasta on riippuvaista siitä, että yleissuunnitelmatyön aloitushetkellä olemassa olevassa rakennuskannassa tehdään huomattavia muutoksia. Myös ktjutalot lasketaan kuuluvaksi rivitaloihin. Huomattaviksi muutoksiksi luetaan esimerkiksi rakennusten purkaminen ja rakennusten korotus. Lisäksi ehdolliseen kerrosalaan voidaan lukea mukaan myös sellainen kerrosala, jonka toteutus on merkittävästi sidoksissa esimerkiksi jonkin suojelukysymyksen ratkaisemiseen, maanomistukseen tms. Luvun yksikkö on kerrosneliö.Päivitetään arviona tietokantaan kun hanke-esite on julkaistu ja yleissuunnitelman hyväksymisen jälkeen yleissuunnitelman mukaisena.
EHDOL_AO_KEM
Luku kuvaa sitä, kuinka monta kerrosneliötä yleissuunnitelmassa omakotitaloille osoitetusta kerrosalasta on riippuvaista siitä, että yleissuunnitelmatyön aloitushetkellä olemassa olevassa rakennuskannassa tehdään huomattavia muutoksia. Omakotitaloihin luetaan mukaan kaikki yhden ja kahden asunnon talot eli omakoti- ja paritalot. Huomattaviksi muutoksiksi luetaan esimerkiksi rakennusten purkaminen ja rakennusten korotus. Lisäksi ehdolliseen kerrosalaan voidaan lukea mukaan myös sellainen kerrosala, jonka toteutus on merkittävästi sidoksissa esimerkiksi jonkin suojelukysymyksen ratkaisemiseen, maanomistukseen tms. Luvun yksikkö on kerrosneliö. Päivitetään arviona tietokantaan kun hanke-esite on julkaistu ja yleissuunnitelman hyväksymisen jälkeen yleissuunnitelman mukaisena.
EHDOL_MUU_KEM
Luku kuvaa sitä, kuinka monta kerrosneliötä yleissuunnitelmassa muuhun kuin asuinrakentamiseen osoitetusta kerrosalasta on riippuvaista siitä, että yleissuunnitelmatyön aloitushetkellä olemassa olevassa rakennuskannassa tehdään huomattavia muutoksia. Huomattaviksi muutoksiksi luetaan esimerkiksi rakennusten purkaminen ja rakennusten korotus. Lisäksi ehdolliseen kerrosalaan voidaan lukea mukaan myös sellainen kerrosala, jonka toteutus on merkittävästi sidoksissa esimerkiksi jonkin suojelukysymyksen ratkaisemiseen, maanomistukseen tms. Luvun yksikkö on kerrosneliö. Päivitetään arviona tietokantaan kun hanke-esite on julkaistu ja yleissuunnitelman hyväksymisen jälkeen yleissuunnitelman mukaisena.
AS_AK_LKM
Järjestelmän laskema luku. Luku muodostuu kun AK_KEM-sarakkeen arvo jaetaan laskennallisella yhtä kerrostaloasuntoa kohden vaadittavalla kerrosneliömäärällä (77 kem). Luhtitalot luetaan kerrostaloiksi. Luku kuvaa kerrostalorakentamisen potentiaalia asuntojen laskennallisena lukumääränä. Luku on laskennallinen arvio. Päivittyy tietokantaan kun AK_KEM-sarake päivitetään.
AS_AR_LKM
Järjestelmän laskema luku. Luku muodostuu kun AR_KEM-sarakkeen arvo jaetaan laskennallisella yhtä rivitaloasuntoa kohden vaadittavalla kerrosneliömäärällä (106 kem). Ketjutalot luetaan rivitaloiksi. Luku kuvaa rivitalorakentamisen potentiaalia asuntojen laskennallisena lukumääränä. Luku on laskennallinen arvio. Päivittyy tietokantaan kun AR_KEM-sarake päivitetään.
AS_AO_LKM
Järjestelmän laskema luku. Luku muodostuu kun AO_KEM-sarakkeen arvo jaetaan laskennallisella yhtä omakotitaloasuntoa kohden vaadittavalla kerrosneliömäärällä (176 kem). Paritalot luetaan omakotitaloiksi. Luku kuvaa omakotirakentamisen potentiaalia asuntojen laskennallisena lukumääränä. Omakotitalojen asuntomäärien arvioinnissa ei ole huomioitu tonttien määrää, ts. käyttötarkoitukseltaan jos yhden asunnon omakotitalon tontin rakennusoikeus on suuri, sille voi laskennallisesti muodostua kahden AO-asunnon varanto.Luku on laskennallinen arvio. Päivittyy tietokantaan kun AO_KEM-sarake päivitetään.
KAUP_MAANOMIST_%
Luku kertoo kaupungin maanomistuksen osuuden (%) yleissuunnitelman mukaan täydentyvien korttelialueiden maa-alasta. Päivitetään tietokantaan kun yleissuunnitelma on hyväksytty.
HANKE_PVM
Päivämäärä jolloin hanke-esite (ja vuorovaikutussuunnitelma) asetetaan nähtäville (kuulutuspäivämäärä). Päivämäärä on muotoa pp.kk.vvvv. Päivitetään tietokantaan kun hanke-esite on kuulutettu nähtäville.
LUONN_PVM
Päivämäärä jolloin yleissuunnitelman luonnos asetetaan nähtäville (kuulutuspäivämäärä). Päivämäärä on muotoa pp.kk.vvvv. Päivitetään tietokantaan kun yleissuunnitelman ensimmäinen luonnos on kuulutettu nähtäville.
EHD_PVM
Päivämäärä jolloin viimeistelyvaiheessa oleva yleissuunnitelma asetetaan nähtäville (kuulutuspäivämäärä). Päivämäärä on muotoa pp.kk.vvvv. Päivitetään tietokantaan kun yleissuunnitelman toinen luonnos on kuulutettu nähtäville.
HYV_PVM
Päivämäärä jolloin yleissuunnitelma on hyväksytty yhdyskunta-lautakunnassa (lautakunnan kokouksen päivämäärä). Päivämäärä on muotoa pp.kk.vvvv. Päivitetään tietokantaan kun yleissuunnitelma on hyväksytty.
KESKEYTETTY
Kertoo onko yleissuunnitelman laatiminen keskeytetty (K= keskeytetty, E=ei keskeytetty). Päivitetään tietokantaan "E:ksi" kun kohde lisätään tietokantaan. Päivitetään K:ksi mikäli työ päätetään keskeyttää.
KAAV_OHJ_VUOSI
Yleissuunnittelun aloitusvuosi. Päivitetään tietokantaan kun kohde sisällytetään yhdyskuntasuunnitteluryhmän työohjelmaan, muiden kuin yhdyskuntaryhmän yleissuunnitelmen osalta päivitetään mikäli aloitusvuosi muuttuu. Tämän jälkeen päivitetään tarvittaessa tarvittaessa mikäli suunniteltu aloitusvuosi muuttuu.
POIST_AK_KEM
Yleissuunnitelman mukaisen asuinkerrostalojen varannon poistuma kerrosneliöinä. Poistuneeksi luetaan se osa yleissuunnitelman kerrosalaa, joka on siirtynyt jollekin seuraavista varannon tasoista (asemakaavoitusohjelmaan / vireillä olevaan asemakaavaan/lainvoimaiseen asemakaavaan ja sen mukaisiksi tonteiksi), joka on jo rakentunut tai tai jonka muusta syystä tiedetään jäävän toteuttamatta ja jota ei tästä syystä enää haluta laskea varantoon. Luvun yksikkö on kerrosneliö. Poistuneen varannon määrää arvioidaan ja tiedot päivitetään tietokantaan kahdesti vuodessa siten, että yleissuunnitelmatietokannan varannon poistumista kuvaavat tiedot ovat ajantasaisia vuosittain 31.3. ja 30.9. Päivitys lopetetaan kunkin yleissuunnitelman osalta kun varanto on kokonaisuudessaan poistunut.
POIST_AR_KEM
Yleissuunnitelman mukaisen rivitalojen varannon poistuma kerrosneliöinä. Poistuneeksi luetaan se osa yleissuunnitelman kerrosalaa, joka on siirtynyt jollekin seuraavista varannon tasoista (asemakaavoitusohjelmaan / vireillä olevaan asemakaavaan/lainvoimaiseen asemakaavaan ja sen mukaisiksi tonteiksi), joka on jo rakentunut tai tai jonka muusta syystä tiedetään jäävän toteuttamatta ja jota ei tästä syystä enää haluta laskea varantoon. Luvun yksikkö on kerrosneliö. Poistuneen varannon määrää arvioidaan ja tiedot päivitetään tietokantaan kahdesti vuodessa siten, että yleissuunnitelmatietokannan varannon poistumista kuvaavat tiedot ovat ajantasaisia vuosittain 31.3. ja 30.9. Päivitys lopetetaan kunkin yleissuunnitelman osalta kun varanto on kokonaisuudessaan poistunut.
POIST_AO_KEM
Yleissuunnitelman mukaisen omakotitalojen varannon poistuma kerrosneliöinä. Poistuneeksi luetaan se osa yleissuunnitelman kerrosalaa, joka on siirtynyt jollekin seuraavista varannon tasoista (asemakaavoitusohjelmaan / vireillä olevaan asemakaavaan/lainvoimaiseen asemakaavaan ja sen mukaisiksi tonteiksi), joka on jo rakentunut tai tai jonka muusta syystä tiedetään jäävän toteuttamatta ja jota ei tästä syystä enää haluta laskea varantoon. Luvun yksikkö on kerrosneliö. Poistuneen varannon määrää arvioidaan ja tiedot päivitetään tietokantaan kahdesti vuodessa siten, että yleissuunnitelmatietokannan varannon poistumista kuvaavat tiedot ovat ajantasaisia vuosittain 31.3. ja 30.9. Päivitys lopetetaan kunkin yleissuunnitelman osalta kun varanto on kokonaisuudessaan poistunut.
POIST_ASUM_KEM
Yleissuunnitelman mukaisen asumisen varannon poistuma kerrosneliöinä.Poistuneeksi luetaan se osa yleissuunnitelman kerrosalaa, joka on siirtynyt jollekin seuraavista varannon tasoista (asemakaavoitusohjelmaan / vireillä olevaan asemakaavaan/lainvoimaiseen asemakaavaan ja sen mukaisiksi tonteiksi), joka on jo rakentunut tai tai jonka muusta syystä tiedetään jäävän toteuttamatta ja jota ei tästä syystä enää haluta laskea varantoon. Luvun yksikkö on kerrosneliö. Päivittyy tietokantaan kun sarakkeet POIST_AK_KEM, POIST_AR_KEM ja POIST_AO_KEM on päivitetty.
POIST_MUU_KEM
Yleissuunnitelman mukaisen muun kuin asumiseen tarkoitetun varannon poistuma kerrosneliöinä. Poistuneeksi luetaan se osa yleissuunintelman kerrosalaa, joka on siirtynyt jollekin seuraavista varannon tasoista (asemakaavoitusohjelmaan / vireillä olevaan asemakaavaan/lainvoimaiseen asemakaavaan ja sen mukaisiksi tonteiksi), joka on jo rakentunut tai tai jonka muusta syystä tiedetään jäävän toteuttamatta ja jota ei tästä syystä enää haluta laskea varantoon. Luvun yksikkö on kerrosneliö. Poistuneen varannon määrää arvioidaan ja tiedot päivitetään tietokantaan kahdesti vuodessa siten, että yleissuunnitelmatietokannan varannon poistumista kuvaavat tiedot ovat ajantasaisia vuosittain 31.3. ja 30.9. Päivitys lopetetaan kunkin yleissuunnitelman osalta kun varanto on kokonaisuudessaan poistunut.
POIST_KEM_YHT
Yleissuunnitelman mukaisenvarannon poistuma kerrosneliöinä, kaikkien käyttötarkoitusten kerrosala mukaan lukien. Poistuneeksi luetaan se osa yleissuunnitelman kerrosalaa, joka on siirtynyt jollekin seuraavista varannon tasoista (asemakaavoitusohjelmaan / vireillä olevaan asemakaavaan/lainvoimaiseen asemakaavaan ja sen mukaisiksi tonteiksi), joka on jo rakentunut tai tai jonka muusta syystä tiedetään jäävän toteuttamatta ja jota ei tästä syystä enää haluta laskea varantoon. Luvun yksikkö on kerrosneliö. Päivittyy tietokantaan kun sarakkeet POIST_AK_KEM, POIST_AR_KEM, POIST_AO_KEM ja POIST_MUU_KEM on päivitetty.
POIST_LISÄTIEDOT
Linkki lisätietoihin (esim erillinen tiedosto) siitä millä perusteella yleissuunnitelman kerrosala on merkitty poistuneeksi. Päivitetään tietokantaan kun yleissuunnitelmavarannon poistumista ensimmäisen kerran arvioidaan ja sen jälkeen tarvittaessa.
VARANTOA_AK
Järjestelmän automaattisesti laskema luku, jonka yksikkö on kerrosneliö. Luku kertoo jäljellä olevan AK-varannon määrän. Arvo saadaan vähentämällä AK_KEM-sarakkeen arvosta POIST_AK_KEM-sarakkeen arvo. Päivittyy tietokantaan kun AK_KEM- ja POIST_AK_KEM-sarakkeet on päivitetty tai niiden arvoja muutetaan.
VARANTOA_AR
Järjestelmän automaattisesti laskema luku, jonka yksikkö on kerrosneliö. Luku kertoo jäljellä olevan AR-varannon määrän. Arvo saadaan vähentämällä AR_KEM-sarakkeen arvosta POIST_AR_KEM-sarakkeen arvo. Päivittyy tietokantaan kun AR_KEM- ja POIST_AR_KEM-sarakkeet on päivitetty tai niiden arvoja muutetaan.
VARANTOA_AO
Järjestelmän automaattisesti laskema luku, jonka yksikkö on kerrosneliö. Luku kertoo jäljellä olevan AO-varannon määrän. Arvo saadaan vähentämällä AO_KEM-sarakkeen arvosta POIST_AO_KEM-sarakkeen arvo.Päivittyy tietokantaan kun AO_KEM- ja POIST_AO_KEM-sarakkeet on päivitetty tai niiden arvoja muutetaan.
VARANTOA_MUU
Järjestelmän automaattisesti laskema luku, jonka yksikkö on kerrosneliö. Luku kertoo jäljellä olevan muuhun kuin asumiseen tarkoitetun varannon määrän. Arvo saadaan vähentämällä MUU_KEM-sarakkeen arvosta POIST_MUU_KEM-sarakkeen arvo. Päivittyy tietokantaan kun MUU_KEM- ja POIST_MUU_KEM-sarakkeet on päivitetty tai niiden arvoja muutetaan.
VASTUUHENKILÖT
Yleissuunnitelman vastuuhenkilö(t). Päivitetään yhdyskuntasuunnitteluryhmän yleissuunnitelmien osalta tietokantaan kun kohde sisällytetään työohjelmaan ja muiden yleissuunnitelmien osalta kun yleissuunnitelman hanke-esite julkaistaan.
LISÄTIETOJA
Mahdolliset yleissuunnitelmaa koskevat lisätiedot. Päivitetään tarvittaessa.
GEOMETRIA
Aluerajaus viedään tietokantaan summittaisena arviona tai kohdemerkintänä silloin kun kohde sisällytetään yhdyskuntasuunnitteluryhmän työohjelmaan. Kun yleissuunnitelman hanke-esite julkaistaan, geometria päivitetään vastaamaan hanke-esitteessä esitettyä aluerajausta. Kun yleissuunnitelma hyväksytään, geometria päivitetään vastaamaan hyväksytyn suunnitelman mukaista aluerajausta mikäli se poikkeaa hanke-esite-vaiheessa merkitystä rajauksesta.
Simple
- Date (Creation)
- 2015-10-19
- Identifier
- http://www.paikkatietohakemisto.fi/geonetwork/srv/metadata503d0b64-8392-4a29-970d-d5cb835cc551
-
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
-
-
Maankäyttö
-
-
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
-
-
Aluesuunnittelun, rajoitusten ja sääntelyn piiriin kuuluvat alueet ja raportointiyksiköt
-
-
Paikkatietohakemiston asiasanasto
-
-
Maankäytön suunnittelu
-
- Use limitation
-
Viranomais- opetus- ja tutkimuskäytön lisenssi. Aineisto voidaan omistajan (yhdyskuntasuunnittelupäällikkö) suostumuksella luovuttaa kaupallisen toimijan käytettäväksi Tampereen kaupungin tilaamiin töihin, jolloin käyttö on viranomaiskäyttöä.
- Access constraints
- License
- Other constraints
-
Rajoitettu kaupungin sisäiseen käyttöön erikseen määritetyille ryhmille, jotka työtehtävissään tarvitsevat aineiston tietoja.
- Classification
- Restricted
- Denominator
- 20000
- Metadata language
-
fin
- Topic category
-
- Planning cadastre
- Distribution format
-
-
WFS
(
1.0.0, 1.1.0 ja 2.0
)
-
WFS
(
1.0.0, 1.1.0 ja 2.0
)
- Hierarchy level
- Dataset
Conformance result
- Date (Publication)
- 2010-12-08
- Explanation
-
Aineisto ei ole tietotuotemäärittelyn mukainen. Sääntöjenmukaisuutta ei ole arvioitu.
- Pass
- No
- Statement
-
Aineiston tiedot perustuvat yhdyskuntasuunnitteluryhmän hyväksyttyyn työohjelmaan, vireillä oleviin yleissuunnitelmiin, hyväksyttyihin yleissuunnitelmiin sekä asiantuntija-arvioihin. Työohjelmiin sisältyvien ja vireillä olevien yleissuunnitelmien osalta aineiston geometria ja kerrosaloja sekä asuntomääriä koskevat attribuutit ovat arvioita. Kun yleissuunnitelma on hyväksytty, geometria ja attribuutit päivitetään yleissuunnitelman mukaisiksi. Tiedot poistuneesta ja jäljellä olevasta varannosta perustuvat aina asiantuntija-arvioon. Aineistoa ylläpitävät Tampereen kaupungin yhdyskuntasuunnitteluryhmä sekä kaupunkikehityshankkeiden asiantuntijat.
- File identifier
- 503d0b64-8392-4a29-970d-d5cb835cc551 XML
- Metadata language
-
fin
- Hierarchy level
- Dataset
- Hierarchy level name
-
Aineisto
- Date stamp
- 2021-12-13T09:50:24