Tampereen kemikaalilaitosten konsultointivyöhykkeet
KUVAUS: Kemikaalionnettomuusvaaran aiheuttavat laitokset. Kartassa on esitetty vyöhyke, jossa maankäytön muutoksiin tarvitaan TUKES:n konsultaatio. Direktiivin 2012/18/EU mukaiset laitokset Suomessa. TUKESin julkaisemassa liitteessä luetellaan ne vaarallisia kemikaaleja käsittelevät laitokset (tehdas tai varasto), joihin sovelletaan ympäristöministeriön kirjeessä dnro YM4/501/2015 kuvattuja lausuntomenettelyitä kaavoitukseen ja rakentamisen lupiin liittyen. Konsultointivyöhykkeellä tapahtuvista kaavamuutoksista tai merkittävämmästä rakentamisesta on pyydettävä lausunto. Kaavoittajan täytyy pyytää lausunto Tukesilta ja pelastusviranomaiselta. Kaavan valmisteluvaiheessa järjestetään myös viranomaisneuvotteluja. Konsultoinnin tarkoitus on, ettei suuronnettomuusvaarallisen kohteen läheisyyteen kaavoiteta sinne soveltumatonta toimintaa, esimerkiksi sairaaloita, kouluja, hoitolaitoksia tai muita vaikeasti evakuoitavia kohteita. Tukes päättää konsultointivyöhykkeen laajuuden kunkin laitoksen suuronnettomuusvaarojen perusteella. Laajuus voi olla 500 m – 2 km. Taulukossa mainittu etäisyys (laitosta ympäröivän konsultointivyöhykkeen laajuus) mitataan tehdasalueen tai tontin rajalta.
KATTAVUUS; PÄIVITYS; LUOTETTAVUUS: Koko kaupunki. Lähtöaineisto (=laitoslista) on TUKESin julkaisema, kohteet on laitettu kartalle suunnittelutyön helpottamiseksi. Aineisto päivitetään TUKESin netistä löytyvän laitoslistan mukaan. Aineisto päivitetään, kun uusista laitoslistoista tiedotetaan, noin kerran vuodessa.
Kentät
ID Kemikaalilaitoksen yksilöllinen tunnus
LAITOS Kemikaalilaitoksen yrityksen nimi.
OSOITE Kemikaalilaitoksen postiosoite
POSTINRO Kemikaalilaitoksen sijainnin postinumero
KUNTA Kemikaalilaitoksen sijaintikunta
TOIMINTA Toiminnan laajuus. Seveso III -direktiivin mukaiset laitokset ovat laitoksia, joiden toiminnan laajuus on turvallisuusselvityslaitos tai toimintaperiaateasiakirjalaitos
VYOHYKE_KM Konsultointivyöhykkeen leveys, kilometriä
SEVESO Mikäli laitos on Seveso-laitos, tiedoissa lukee Seveso-laitos. Muiden kemikaalilaitosten kohdalla lukee Ei
Simple
- Date (Revision)
- 2018-06-06
- Identifier
- http://www.paikkatietohakemisto.fi/geonetwork/srv/metadata9a40cfb8-b0b9-4284-a335-e3e1de95a497
-
Paikkatietohakemiston asiasanasto
-
-
Ei-Inspire
-
Aluesuunnittelu / kiinteistöjärjestelmä
-
Maankäytön rajoitukset
-
Maankäytön suunnittelu
-
- Use limitation
-
Rajoitettu kaupungin sisäiseen käyttöön, muu käyttö vaatii lisenssin.
- Access constraints
- Other restrictions
- Other constraints
-
Viranomaiskäyttöön ilmaiseksi käytettävissä lisenssillä.
- Classification
- Unclassified
- Metadata language
-
fin
- Topic category
-
- Planning cadastre
- Reference system identifier
- EPSG / ETRS89 / GK24FIN (EPSG:3878) / 8.6
- Hierarchy level
- Dataset
- File identifier
- 9a40cfb8-b0b9-4284-a335-e3e1de95a497 XML
- Metadata language
-
fin
- Hierarchy level
- Dataset
- Hierarchy level name
-
Aineisto
- Date stamp
- 2021-12-13T09:49:40