Silta (Tierekisterin tietolaji 261)
Aineisto kattaa Väylän ylläpitämän maantieverkon.
Tierekisteriin otetaan kaikki sillat, joiden ylitse yleiset tiet kulkevat. Myös ns. putkisillat rekisteröidään ellei kyseessä ole vesistöön liittyvä, halkaisijaltaan alle 2-metrinen rumpu. Mikäli silta ylittää tien, huomioidaan se ko. tien kannalta ainoastaan tietolajilla alikulkupaikka (262). Maantien suuntaisen kevyen liikenteen väylän sillat rekisteröidään ko. väylälle.
Sillan tieosoite määrätään kullakin ajoradalla inventointisuunnassa ensimmäisen ja tien leveyssuunnassa uloimmaisen ukkopilarin kohdalta. Mikäli ukkopilaria ei ole, kuvitellaan sellainen kannen alkuun (liikuntasauma tms.). Risteyssilloilla osoite määräytyy risteävien teiden keskilinjojen mukaan. Sillan ollessa ELYjen rajalla, silta merkitään vain sillasta vastaavan ELYn rekisteriin.
Sillan perustiedot päivittyvät tietolajille siltarekisteristä automaattisesti sen jälkeen kun silta on ensimmäisen kerran lisätty tierekisteriin ja kytketty siltarekisteriin.

Oletus
- Date (Luonti)
- 2017-02-02
- Identifier
- http://paikkatiedot.fi/so/1000040
-
GEMET Themes, version 2.3,
GEMET Themes, version 2.3,
-
-
Liikenne
Liikenne
-
-
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0
-
-
Liikenneverkot
Liikenneverkot
-
- Avainsanat
-
-
Tierekisteri
Tierekisteri
-
Silta
Silta
-
avoindata.fi
avoindata.fi
-
-
Alueellinen laajuus
Alueellinen laajuus
-
-
Kansallinen
Kansallinen
-
-
Paikkatietohakemiston asiasanasto
Paikkatietohakemiston asiasanasto
-
-
avoindata.fi
avoindata.fi
-
- Käyttöehdot
-
Creative Commons 4.0 BY
Creative Commons 4.0 BY
- Saantirajoitteet
- Muut rajoitteet
- Muut rajoitteet
-
Ei muita rajoitteita.
Ei muita rajoitteita.
- Turvaluokittelu
- Julkinen
- Sijaintitiedon esitystapa
- Vektori
- Metatiedon kieli
- Finnish
- Aiheluokka
-
- Liikenne
- Vertausjärjestelmän tunniste
- http://www.opengis.net/def/crs/EPSG/0/3067
- Vertausjärjestelmän tunniste
- http://www.opengis.net/def/crs/EPSG/0/3035
- Jakeluformaatti
-
-
GML
(
3.2.1
)
-
ESRI Shapefile
(
1.0
)
-
GML
(
3.2.1
)
- Online-lähteen tiedot
- http://www.vayla.fi/palveluntuottajat/aineistot/tierekisteri ( WWW:LINK-1.0-http--link )
- Raportoinnin laajuuden hierarkiataso
- Tietoaineisto
Vaatimuksenmukaisuus
- Date (Julkaisu)
- 2010-12-08
- Selitys
-
--- Selitys onko aineisto tietotuotemäärittelyn mukainen ---- --- Klikkaa sääntöjenmukaisuusaste, jos on määrittelyn mukainen ---

- Sääntöjenmukaisuusaste
- Ei
- Kuvaus aineiston historiasta
-
Tierekisteriin on vuodesta 1975 alkaen kerätty tiedot valtion hallinnoimista maanteistä. Vuodesta 1989 alkaen myös maanteiden ominaisuuksien historia on säilytetty ko. tietojen muuttuessa. Väylän sisäinen Tieosoitejärjestelmä on 1990-luvulla yhdistetty Maanmittauslaitoksen tuottamaan tiekannan geometriaan, jonka jälkeen verkon topologista eheyttä on korjattu 2000-luvulla.

- Tiedostotunniste
- bf8f3981-023c-4ef1-97bb-0b03d06bae54 XML
- Metatiedon kieli
- Finnish
- Ylemmän tason tiedostotunniste
-
Tierekisteri
91bdc4b3-72db-46d6-b542-a1e6d3f68095
- Resurssin tyyppi
- Tietoaineisto
- Resurssin tyypin nimi
-
Aineisto
- Metatiedon päiväys
- 2020-06-11T13:53:29