Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen http://www.syke.fi/fi-FI/Avoin_tieto/Kayttolupa_ja_vastuut

fin

Ensimmäinen koko Suomen kattava vesistöaluerajaus valmistui vuonna 1863 ja julkaistiin Ylitirehtööri valtioneuvos Cl. W. Gyldenin toimesta Keisarillisessa Tie- ja Vesikulkulaitosten Ylihallituksessa nimellä "Suomenmaan joet ja järvet". Vuonna 1936 ilmestyi Hydrografisen toimiston julkaisuna T. V. Olinin teos “Suomen vesistöjen alueet ja järvet”. Teokseen koottiin tiedot kaikista niistä “sadealueista”, joiden pinta-ala Suomen alueella oli vähintään 200 neliökilometriä. Rajaus toteutettiin Suomen yleiskartalle (1: 400 000). Suomessa nykyisin käytössä oleva vesistöaluenumerointi toteutettiin vuonna 1968 maataloushallituksen insinööriosastossa yli-insinööri Matti Väreen johdolla. Prosessi saatettiin DI Pertti Seunan johtamana niin sanotun toisen jakovaiheen osalta päätökseen 1971, jolloin ilmestyi Vesihallituksen julkaisuja -sarjassa tutkimus “Suomen vesistöalueet”. Peruskartoituksen loppuunsaattaminen (mittakaavassa 1:20 000) vuonna 1978 ja peruskartan pienennösten valmistuminen (mittakaavassa 1:50 000) vuosina 1983 - 1987 mahdollistivat valuma-alueiden entistä tarkemman ja pienempiä osa-alueita käsittävän rajaamisen. Valuma-alueiden rajaus suoritettiin topografian ja vesistöjen perusteella 1:50 000 mittakaavaisille paperikartoille, joilta alueet digitoitiin FINGIS-ohjelmalla sokkodigitointina vesien- ja ympäristöntutkimuslaitoksen hydrologian toimistossa vuosina 1984-1990 hydrologi Matti Ekholmin johdolla. Numeerinen vesistöaluerekisteri valmistui 1991 ja liitettiin osaksi ympäristöhallinnon ympäristötietojärjestelmää samana vuonna. Vesistöalueluettelot nimi-, vesistötunnus-, pinta-ala- ja järvisyystietoineen julkaistiin myös painetussa muodossa Suomen vesistöalueet -teoksena (Matti Ekholm: Suomen vesistöalueet 1993, Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja, Sarja A 126). Julkaisuun liittyvät 1:400 000-mittakaavaiset vesistöalue- ja purkupistekartat painettiin vuosina 1989-1991.