Aineisto sisältää vahvistettujen maakuntakaavojen aluevarauksia, kohdemerkintöjä, osa-alueita ja viivamaisia liikennemerkintöjä. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

Luonnon ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet. Aineisto toimii päätöksenteon tukena maa-aineslain ja rakennuslain mukaisia ratkaisuja tehtäessä. Aineistolla on keskeinen merkityksensä myös maankäytön suunnittelussa, mutta sillä ei ole kuitenkaan juridista asemaa. Aineistoa on (tilanne 15.09.2009) seuraavilta alueilta: Uusimaa, Lounais-Suomi, Kaakkois-Suomi, Häme, Päijät-Häme, Pirkanmaa, Keski-Suomi, Pohjois-Savo, Länsi-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Etelä-Savo. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

Aineisto sisältää Suomen maisemamaakuntajaon. Suomi on jaettu kymmeneen eri maisemamaakuntaan, joista osa jakautuu edelleen seutuihin. Jako ilmentää kulttuurimaisemille ominaisia alueellisia piirteitä ja maisemien vaihtelevuutta. Läheisten seutujen väliset erot eivät ole jyrkkiä, sillä maisemien piirteet vaihettuvat toisiksi yleensä vähittäin. Kaukana toisistaan sijaitsevat seudut ja maakunnat ovat sen sijaan maisemiltaan huomattavan erilaisia. Maisemamaakuntien jaon on laatinut ympäristöministeriön maisema-aluetyöryhmä. Jakoa on hyödynnetty, kun kulttuurimaiseman eri piirteistä on tehty valtakunnallisia ja maakunnallisia tarkasteluja ja arviointeja. Jako on esitetty Maisema-aluetyöryhmän mietinnössä (YM 66/1992). Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

Valtakunnalliset luonnonsuojeluohjelmat ovat valtioneuvoston hyväksymiä periaatepäätöksiä. Suojeluohjelmat on rajattu pääosin ohjeellisesti ja kukin kohde rajataan lopullisesti maastossa siinä vaiheessa, kun luonnonsuojelualue perustetaan. Suojeluohjelmapaikkatietokanta on poikkileikkaustilanteen mukainen eli se sisältää kulloisenkin päätöksen mukaiset rajaukset. Aineistosta ei poisteta alueita, vaikka niistä perustetaan varsinaisia suojelualueita. Aineisto sisältää seuraavat suojeluohjelmakokonaisuudet: 1. AMO Vanhojen metsien suojeluohjelmat: 1.1. Etelä-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös 3.6.1993, kohteet valtion mailla. 1.2. Etelä-Suomen vanhojen metsien täydennysohjelma. Aineistossa on sekä valtion että yksityisten mailla olevia kohteita. Valtion mailla olevat kohteet on hyväksytty suojeluohjelmaan 7.12.1995 ja yksityisten mailla olevat suojelukohteet 27.06.1996 Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelman yhteydessä. 1.3. Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös 27.6.1996, kohteet valtion mailla. 2. HSO Harjujen suojeluohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös 3.5.1984 3. LHO Lehtojen suojeluohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös 13.4.1989 4. LVO Lintuvesien suojeluohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös 3.6.1981 5. MAO Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet. Valtioneuvoston periaatepäätös 5.1.1995 6. PMO Valtioneuvoston periaatepäätös Mikkelinsaarten saariryhmän suojelemiseksi 24.8.1989 7. KLO Kansallis- ja luonnonpuistojen kehittämisohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös 24.2.1978 8. RSO Rantojen suojeluohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös 20.12.1990 9. SSO Soiden suojeluohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös 26.3.1981 Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

Aineisto sisältää maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset, v. 2001-2010 hyväksyttyjen yleiskaavojen ulkorajat vektorimuotoisina. Aineisto sisältää kaavamuutoksista uusimman tilanteen siten, että päällekkäisiä alueita ei ole. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

Vaarallisia aineita voi joutua maantiekuljetusten yhteydessä ympäristöön esimerkiksi säiliöauton ulosajossa. Myös rautateillä säiliövaunun suistuminen raiteelta on mahdollista. Tällöin aineiden kulkeutuminen onnettomuuspaikan läheisyydessä riippuu merkittävästi ympäristön ominaisuuksista, kuten maaperän läpäisykyvystä, pohjaveden syvyystasosta maanpintaan nähden, maanpinnan viettosuunnista ja jyrkkyydestä sekä pintavesiuomien ja vesistöjen läheisyydestä. Liikennealueiden riskiluokituksessa kartoitetaan näitä maaston ominaisuuksia liikenneväylien välittömässä läheisyydessä. Riskiluokitus koostuu neljästä pääluokasta, joilla kullakin on edelleen kolme alaluokkaa. Alla on lyhyt kuvaus kunkin luokan edustamista olosuhteista ja likaantumisriskien kohdistumisesta ympäristössä. Käytetyt maaperäluokat A, B ja C määräytyvät alueen maalajin ja topografian mukaan. Riskiluokkaan A kuuluvat sora- ja hiekka-alueet, joiden ominaisuuksia ovat hyvä läpäisevyys ja heikko nesteiden pidättyvyys. Harjujen ja reunamuodostumien karkeat osat kuuluvat tähän luokkaan. Pohjaveden likaantumisriski on erityisesti AI-luokassa suuri. AIII-luokka edustaa pohjavesimuodostumien yhteysalueita, joilta voi tapahtua joko pohja- tai pintaveden virtausta pohjavesimuodostumaan. Esimerkiksi pohjavesialueisiin rajoittuvat kalliomäet voidaan luokitella AIII-luokkaan kuuluviksi. Raekooltaan hienohiekkaiset maat kuuluvat B-luokkaan. Tässä luokassa läpäisevyys on kohtalainen, ja maalajit pystyvät jonkin verran pidättämään nesteitä. Esimerkkialueita ovat pohjavesialueiden reuna-alueet ja hiekkaiset moreenit. Likaantumisriski kohdistuu pohjaveteen kuten A-luokassakin. A- ja B-alueilla I- ja II-luokan erottaa toisistaan pohjaveden pinnankorkeus. Jos pohjavesi on alle kuuden metrin syvyydellä maanpinnasta, alue kuuluu AI-luokkaan. Alueet, joilla pohjavesi on syvemmällä kuin kuusi metriä, kuuluvat AII-luokkaan. Tämä kuuteen metriin perustuva jako johtuu pohjaveden likaantumisen rajoittamiseksi käytettävän torjuntakaluston laadusta (matala- tai syvätekniikka). BIII-alueet ovat viettomaita, joten niihin kuuluu moreenialueiden lisäksi kalliomaita. BIII-alueilla maahan valuva neste kulkeutuu todennäköisesti vieton suuntaan ja likaantumisriski voi tällöin kohdistua esimerkiksi viettosuunnassa virtaavaan avovesiuomaan, pintavesistöön tai vedenottamoon. C-luokka on heikosti läpäisevien ja tiiviiden maiden luokka. Tähän kuuluvat myös turvemaat sekä keinotekoiset pohjat. CI-luokkaan kuuluvat yleensä pohjavesialueiden läheiset savimaat, joiden alla voi olla vettä johtavia kerroksia. CII-luokka on yleinen erityisesti taajama- ja moottoritiealueilla, sillä se sisältää keinotekoiset pohjat (liittymät, autoliikennealueet) ja loivasti viettävät tai tasaiset savi-, siltti- ja hienorakeiset moreenimaat. C-luokka edustaa ympäristön likaantumisen kannalta verrattain vähäriskisiä alueita; suurin riskitekijä on pohjaveden mahdollinen likaantuminen CI-alueilla. W-luokka poikkeaa muista pääluokista. Siihen kuuluvilla alueilla likaantumisriski kohdistuu pääasiassa pintavesiin. W-luokassa ympäristölle haitallisten aineiden kulkeutuminen voi olla hyvinkin nopeaa; haitta-aineet voivat joutua joko suoraan vesistöön tai päätyä sinne avouomassa virtaavan veden mukana. WII-luokka edustaa ”paljastunutta” pohjavettä, sillä tähän luokkaan kuuluvat erityisesti harjujen laskuojattomat pohjavesilammet. Riskiluokituksessa pyritään antamaan kullekin tieosuudelle vain yksi riskiluokka. Joissain tapauksissa on kuitenkin perusteltua esittää samalla tieosuudella kaksi rinnakkaista luokkaa. Esimerkkitapauksia ovat mm. pohjavesialueet, joilla esiintyy avouomassa virtaavaa vettä. Olosuhteista riippuen likaantumisriski voi kohdistua joko pohjaveteen, pintaveteen tai molempiin. Jos maaperän läpäisykyky on esimerkiksi roudan tai hyvin suuren nestemäärän johdosta pienentynyt, pintaveden likaantuminen voi olla merkittävämpi riskitekijä kuin pohjaveden likaantuminen. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

Aineisto käsittää asemakaavoitetun alueen ulkorajauksen vektorimuotoisena. Se kuvaa tilannetta 31.12.2014. Aineisto kattaa maankäyttö- ja rakennuslain sekä vuoteen 2000 asti voimassa olleen rakennuslain mukaiset asemakaavat, mutta ei ranta-asemakaavoja. Aineisto ei sisällä yksittäisten asemakaavojen rajauksia, vaan kunnan koko asemakaava-alueen ulkorajan. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

Suomi ulottuu pohjois-etelä suunnassa läpi boreaalisen havumetsävyöhykkeen. Se jaetaan neljään alavyöhykkeeseen, joiden rajat määräytyvät lämpöilmastosta aiheutuvien kasvillisuuserojen perusteella. Alavyöhykkeet jaetaan edelleen lähinnä ilmaston mereisyydestä ja mantereisuudesta johtuvien kasvillisuuserojen määräämiin lohkoihin. Aineisto pohjautuu YM:n muistiosta nro 3/1994 Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden kuvaaminen digitoituun aineistoon, jota on muutettu uhanalaisuusarviointiem tarpeisiin kuvaruutudigitointina eri tausta-aineistoja käyttäen. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0). Aineistosta on julkaistu INSPIRE-tietotuote.

Aineisto sisältää koskiensuojelulain (nro 35/87 (1987-01-23)) nojalla suojellut kosket ja joet sekä valuma-alueet, joiden sisällä sijaitsevat vesistöt ja vesistön osat on suojeltu. Suojelluille vesistöille tai vesistön osille ei voida antaa vesilaissa tarkoitettua lupaa voimalaitoksen rakentamiseen. Aineisto sisältää myös kohteet, jotka on suojeltu Ounasjoen ja Kyröjoen suojelemisesta voimalarakentamisella säädetyillä erillislaeilla. Koskiensuojelulailla on kielletty uuden vesivoimalaitoksen rakentaminen 53 vesistöön tai vesistön osaan. Lain mukaan uuden voimalaitoksen rakentamiseen ei saa myöntää vesilaissa tarkoitettua lupaa. Suojellut alueet on rajattu siten, että ne käsittävät yhtenäisiä luonnontaloudellisia kokonaisuuksia. Alueiden valintaperusteina käytettiin vesistöjen virtavesiluonnon luonnontilaisuutta, edustavuutta, uhanalaisuutta ja harvinaisuutta sekä tieteellistä, kalataloudellista, virkistyskäytöllistä ja maisemallista merkitystä. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).